Sori hei tää sotku. Vieraan saapuessa taloon nainen pyytää ensimmäiseksi anteeksi.
Tuttava soittaa ja ehdottaa kyläilyä. Astiat pestään, lattioilla lojuvat vaatteet ja rojut kerätään paikoilleen, roskat imuroidaan ja keittiönpöydästä pyyhkäistään pahimmat puurotahrat. Vieras saapuu, ja jo eteisessä pyydetään anteeksi sotkua. Kuulostaako tutulta?
Sotkun anteeksipyytely on pinttynyt tapa. Joskus toki koti onkin hieman levällään vieraiden saapuessa, mutta yleensä on tehty vähintään pintakiillotus. Ja silti ollaan pahoillaan ”kamalasta sotkusta”.
En ole koskaan kuullut miehen pyytävän anteeksi kotinsa siisteystasoa. Naiset puolestaan harrastavat pahoittelua toistuvasti. Tapa liittynee naisen vanhentuneeseen rooliin kodinhoitajana. Entisaikaan talon siisteydestä vastasi nainen, ja laiminlyötyään hommansa olikin aihetta pyytää anteeksi. Nainen ei ollut hoitanut työtään. Tapa on periytynyt isomummolta mummolle, mummolta äidille ja äidiltä tyttärelle.
Toki siisti ympäristö on miellyttävämpi ja vieraiden toivoo viihtyvän. Anteeksipyynnöllä ikään kuin osoitetaan, että epäkohdat kodinhoidossa tiedostetaan. Mutta jos kotona todella on sotkua, miksi pyytää sitä anteeksi? Eihän sille mitään voi, jos on ollut liian kiireinen tai väsynyt siivoamaan. Harvan ykkösprioriteetti elämässä on siivota. Jos puolestaan on sotkuinen luonne, omaa persoonaa on turha pyytää anteeksi.
Anteeksipyytelyn lomassa pelätään muiden tuomitsevan. Ajatteleekohan tuo, että olen huono ihminen, kun unohdin pyyhkiä hyllynpäälliset? Enpä usko. Tuskin ketään kiinnostaa. Ja jos joku menee vierailulle pyyhkimään hyllynpäällisiä sormellaan tai kurkkimaan kaappeihin, hänellä taitaa olla isompia ongelmia kuin pieni sotku.