Kolumni | Dheepan saa henkihieveriin, kirjoittaa Katja Kallio.
Kuka on maailman maskuliinisin elokuvaohjaaja? Kenen sankareissa on kaikkein eniten testosteronia, kaikki sen hyvät ja pahat puolet, niin paljon miehuutta, että se särisee korvissa ja ryskyy valkokankaasta läpi? Tarantinon? Ridley Scottin? Kurosawan? Scorsesen, Sergio Leonen, Clint Eastwoodin?
Ei. Kaikkein eniten testosteronia on ranskalaisen Jacques Audiardin elokuvissa. Ei hänestä välttämättä päällisin puolin ajattelisi, että hän mikään miehuuden profeetta on, niin hienostunut ja aina joku muodikas hattukin päässä. Mutta ei ihmisestä ulkoapäin näekään, että mikä siellä sisällä palaa ja riehuu. On lähes aina erehdys ajatella, että näkyy.
Epäreilua kyllä, Audiardin sankarien rinnalla ne kaikki muut vaikuttavat yhtäkkiä muinaismuistoilta, karikatyyreiltä tai täysin todellisuudesta vieraantuneilta, kuin niissä ei olisi testosteronia tai tosielämää enempää kuin Hercule Poirotissa. Viimeistään Audiardin uusin elokuva, Kultaisella palmulla palkittu Dheepan tekee tempun.
Dheepan on kolmikymppinen Sri Lankan tamilisissi, joka riisuu aseensa ja asepukunsa ja lähtee hakemaan turvapaikkaa Ranskasta tekaistun perheen turvin. Sekä vaimo että tyttö ovat hänelle ventovieraita, pakolaisleiriltä mukaan järjestettyjä yksinäisiä muukalaisia. Nimikin on passin tavoin jonkun toisen miehen. Ranskassa tie vie Pariisista koilliseen Le Préhen, pellon keskelle rakennettuun betonilähiöön, jota hallitsee huumebisnes. Näihin murjuihin kielitaidoton Dheepan asettuu talonmieheksi tähtäimessään kunnon elämä.
Ensimmäisen Kultaisen palmunsa Audiard voitti räjähtävällä vankilakuvauksellaan Profeetta, joka kertoi nuoren Malikin (Tahar Rahim) koulutuksesta kivikovaksi rikolliseksi. Vieläkin tuntuu siltä, ettei Profeetan jälkeen ole tarvetta uudelle vankilaelokuvalle. Samoin veikkaan, ettei Dheepanin jälkeen ole vähään aikaan tarvetta pakolaiselokuvalle. Kaikki sen elämän vaikeus ja tuska ja mahdottomuus on tässä. Mutta Audiard on myös tarkka ja oivaltava ohjaaja, joka näkee erehtymättä maailman satuttavan kauneuden. Jokainen yksityiskohta, jokainen ponnistus ja houkutus ovat Dheepanissa paikallaan, varovaisen onnen enteet, ja katastrofin hiljainen, kärsivällinen hengitys.
Rakkaudestakin Audiard hienovaraisesti kertoo, kertoi jo vuoden 2012 elokuvassa Luihin ja ytimiin. Rutiköyhän potkunyrkkeilijä Alin (Matthias Schoenaerts) ja jalkansa työtapaturmassa menettävän Stéphanien (Marion Cotillard) karussa rakkaustarinassa Ali tienasi elantonsa osallistumalla laittomiin nyrkkeilymatseihin, koska niissä sai tapella ja pitää hauskaa. Paneminen onnistui yhtä huoleti kuin jalattoman muijan kantaminen rannalle uimaan. Kuten Dheepanissakin, lapsi ja nainen muodostivat varkain miehen elämän ytimen.
Dheepania näyttelee Antonythasan Jesuthasan, itsekin entinen lapsisotilas Sri Lankasta. Hänen intensiivisesti ja älykkäästi tulkitsemansa entinen sissisoturi tyrkyttää henkensä pitimiksi nyrpeille pariisilaisille rihkamaa päässään punainen paristokäyttöinen valorusetti. Siihen nähden talkkarin asema on kunniallinen ja kunnioitettava, miehen homma. On iso kilisevä avainnippu, jossa on avaimia joka paikkaan. Itse työkalutkin ansaitsevat kunnioitusta, ja kun rahaa ei ole, työkalupakki rakennetaan itse. Jokaiselle kalulle tehdään oma siisti lokero kadulta löytyneestä Ikean sinisestä kassista. Joskus saa istua vähän aikaa muiden miesten kanssa ja naureskella, vaikkei vitsejä ymmärräkään. Tällainen miehuus ei kihise eikä rysky eikä metelöi, vaan virtaa salaisena tiheänä virtana silloin, kun onnea saa tavoitella rehellisellä työllä ja tavallisella elämällä.
Ja sitten tulevat huonot uutiset. Ulkomaailma ei aio osallistua Dheepanin varovaiseen itsekunnioituksen ja onnen tavoitteluun. Karu, raudanharmaa todellisuus on kerta toisensa jälkeen se hyöky, josta Audiardin väkivaltainen draama nousee ja joka yrittää huuhtoa miehen mennessään. Testosteroni aiheuttaa lähinnä kahta asiaa. Ensinnäkin aggressiivisuutta. Toiseksi optimismia, vaikka perusteetontakin. Juuri sellaisen välähdyksenä voi tavallaan pitää Dheepanin loppua, joka on ambivalenssissaan ja musertavuudessaan vertaansa vailla. Näillä eväillä tästä taistelusta poistutaan henkihieverissä, myös katsomon puolella. ■