Suvakilta lipsahtaa
Kolumni | Ruben Stiller tuntee syyllisyyttä siitä, että pelkää romanikerjäläisten varastavan lompakkonsa.
Yritän olla suvakki, mutta suvaitsevaisuuden suksi lipsuu jatkuvasti ladulta. Muukalaisen kohtaaminen aiheuttaa minulle usein vaivaantuneisuuden tunteen ja stressaa.
Kerron tässä muutaman esimerkin. Suhtautukaa ennakkoluuloihini ja neurooseihini suvaitsevaisesti, niin lupaan kohdella lempeästi teidän ennakkoluulojanne.
Pari kuukautta sitten istuin raitiovaunussa ja töllötin räikeään röyhelöpaitaan pukeutunutta mustaa miestä. Taitaa olla gay, ajattelin, koska pukeutuu noin ekspressiivisesti. Siirsin katseen sivuun, koska pelkäsin antavani väärän viestin. Eihän näistä röyhelöpaitaisista afrikkalaisista koskaan tiedä, mitä niillä on mielessä.
Katsellessani sivuun mieleen pulpahti uusi neuroottinen ajatus. Olinko töykeä, kun välttelin röyhelöpaitaista mustaa miestä? Vastaus on yksinkertainen: en halua välttämättä kohdata räikeään röyhelöpaitaan pukeutuneita mustia gaymiehiä, enkä usko, että hekään haluavat kohdata töllöttävää Stiller-nimistä junttia.
Toinen esimerkkini liittyy romanikerjäläisiin. Huomaan, että usein reagoin romanikerjäläisiin siirtämällä lompakkoni takataskusta povitaskuuni. En tiedä, mistä olen saanut päähäni, että romanikerjäläiset yrittävät koko ajan varastaa lompakkoni. Kukaan ei ole koskaan varastanut lompakkoani, eivätkä romanikerjäläiset ole ikinä häirinneet minua millään tavalla. Silti toimin kuin romanikerjäläiset juonisivat joukolla lompakkoni varastamista.
Eleeni ei aktivoidu vain romanikerjäläisten läheisyydessä. Saatan tarkistaa lompakkoni paikan, kun näen steissillä hengailevia maahanmuuttajanuoria.
Ilmeisesti minua vastassa on laajempi salaliitto, joka on tullut Suomeen varastaakseni lompakkoni. Toivon, että lompakkoni varastaja on kantasuomalainen, jotta vainoharhani ei paisuisi entisestään.
Romanikerjäläiset herättävät minussa ärtymystä. Kun kuljen rukousasennossa istuvan kerjäläisen ohi, epämääräinen syyllisyys välähtää mielessä, mutta se muuttuu välittömästi nuhteettoman veronmaksajan närästykseksi. Kävelen ohi nopeasti.
Miksi nuo ovat täällä syyllistämässä meitä? Niiden takana on varmaankin rikollisliiga! En anna penniäkään, koska se ei ratkaise niiden ongelmia.
Välttelen kaikkia muukalaisia, jotka aiheuttavat minussa syyllisyyttä. Hyvä muukalainen ei aiheuta syyllisyyttä, eikä häiritse millään tavalla. Hyvän muukalaisen kanssa ei tarvitse väkisin vääntää juttua kysymällä, mistä päin muukalainen tulee. Hänelle ei tarvitse hymyillä mairean suvaitsevaisesti, koska hyvä muukalainen tajuaa pysyä sopivan etäisyyden päässä.
Ja tietysti hyvä muukalainen syö lautasensa tyhjäksi. Hän laulaa ylistyslaulua jokaisen suomalaisen puurolusikallisen jälkeen ja kehuu maatamme hattu kourassa. Hänellä ei ole oikeutta valittaa mistään, koska hän elää meidän armostamme.
Sellainen on hyvä muukalainen: parempi kuin me, nöyrä pyhimys, joka tajuaa, kuka on herra talossa.
Vielä yksi esimerkki ennakkoluuloistani. Menin taksiin Kapteeninkadulla ja katsoin kuljettajaa. Hän näytti arabilta ja tuijotti minua pitkään. Sanoin osoitteen, kuljettaja lukitsi ovet ja lähti liikkeelle.
Hetken mielessäni välähti ajatus, että mies on lukinnut minut auton sisälle, koska hänellä on pahat mielessään. Minua vastassa oli uusi salaliitto: romanikerjäläisten juonien epäonnistuttua arabi aikoi kidnapata minut. Kuin ihmeen kaupalla päädyin oikeaan osoitteeseen. Jälleen kerran muukalainen oli pettänyt vainoharhani.
Olen varmaankin poikkeuksellisen vainoharhainen ja ennakkoluuloinen suvakki.
Milloin viimeksi kuulitte sisältänne persun äänen? ■
Ruben Stiller on ennakkoluuloinen etelähelsinkiläinen. Ensi numerossa Reetta Räty.